InterTAN-ydinnaula

Lonkan väliset trochanteriset murtumat ovat yleisiä ja vakavia vammoja erityisesti ikääntyneillä. Trochanteriset murtumat ovat toiseksi yleisimmät proksimaalisen reisiluun murtumat reisiluun kaulan murtumien jälkeen ja ne ovat merkittävä sairastuvuuden ja kuolleisuuden lähde nykypäivän ikääntyvässä väestössä.

Vuoteen 2050 mennessä lonkkamurtumien vuosittaisen määrän arvioidaan ylittävän 6,3 miljoonaa maailmanlaajuisesti monien länsimaiden väestön ikääntymisen vuoksi. Pelkästään Yhdysvalloissa lonkkamurtumien määrän arvioidaan kasvavan noin 320 000:sta vuodessa 580 000:een vuoteen 2040 mennessä. Tämä kasvava kysyntä luo merkittäviä paineita terveydenhuoltoon näiden potilaiden hoitoon tarvittavan henkilöstön ja resurssien suhteen. Yhdysvalloissa lonkkamurtumien hoidon terveydenhuoltokustannusten arvioidaan ylittävän 10 miljardia dollaria vuodessa, kun taas Yhdistyneen kuningaskunnan terveydenhuoltoon kohdistuvien kustannusten arvioidaan olevan 2 miljardia dollaria vuodessa. Nämä kustannukset johtuvat paitsi akuutin kirurgisen toimenpiteen kustannuksista myös akuutin hoidon jälkeisestä hoidosta, mukaan lukien kuntoutus. Vaikka lonkkamurtumaleikkaus on erittäin tehokasta, potilaat kokevat todennäköisesti merkittävää sairastuvuutta kivun, epämukavuuden ja rajoittuneen liikuntakyvyn muodossa toipumisensa aikana, ja monissa tapauksissa he eivät todennäköisesti saavuta murtumaa edeltävää toimintakykytasoa. Tutkimukset viittaavat myös siihen, että lonkkamurtumien ja lisääntyneen kuolleisuuden välillä on yhteys, sillä kuolemia on havaittu 30 % enemmän kuin ikäryhmittäin sovitetuilla populaatioilla, joilla on ja joilla ei ole lonkkamurtumaa. Tällaisten tietojen tulkinnassa on kuitenkin noudatettava varovaisuutta, sillä lonkkamurtuman saaneet henkilöt voivat olla luonnostaan ​​hauraampia ja alttiimpia sairauksille.

Proksimaalisen reisiluun murtumien ilmaantuvuus on kasvussa maailmanlaajuisesti väestörakenteen muutoksen ja siten pidentyneen elinajanodotteen vuoksi.

Kirurginen hoito on optimaalinen strategia intertrochanteeristen murtumien hoitoon, koska se mahdollistaa varhaisen kuntoutuksen ja toiminnallisen toipumisen.

Pitkittyneen immobilisaation komplikaatioiden vähentämiseksi oikea-aikaiset operatiiviset toimenpiteet, jotka takaavat murtuman vakaan stabiloinnin ja potilaiden varhaisen mobilisaation, ovat tulleet ensisijaiseksi ratkaisuksi näiden murtumien hoidossa. Dynaaminen lonkkaruuvikiinnitys (DHS) oli aikoinaan yksi ensisijaisimmista vaihtoehdoista, mutta se toimii vähemmän hyvin ja sen sisäisen fiksaation epäonnistumisen esiintyvyys on suhteellisen korkea epästabiilissa lonkkaruuvissa. Lisäksi tämä kirurginen toimenpide voi johtaa huomattavaan verenhukkaan, pehmytkudosvaurioihin ja olemassa olevien liitännäissairauksien pahenemiseen iäkkäillä potilailla. Siksi intramedullaariset fiksaatiolaitteet ovat tulleet suositummiksi niiden biomekaanisten etujen vuoksi epästabiilin lonkkaruuvikiinnitykseen verrattuna DHS-kiinnitykseen.

Intertan-naula, jossa käytetään kahta kefaloservikaalista ruuvia integroidussa mekanismissa, osoittaa parempaa vakautta ja vastustuskykyä reisiluun pään intraoperatiiviselle ja postoperatiiviselle rotaatiolle verrattuna perinteiseen intramedullaariseen naulausjärjestelmään. Biomekaaninen tutkimus osoitti, että Intertan-naulalla on enemmän biomekaanisia etuja epästabiilien murtumien sisäisessä fiksaatiossa verrattuna perinteiseen intramedullaariseen naulausjärjestelmään Intertan Nail. Joissakin tutkimuksissa on raportoitu, että kirurgisella toimenpiteellä oli hyvä kliininen tulos ja vähän komplikaatioita. Nüchternin ym. biomekaaninen tutkimus osoitti, että Intertan-naula saavuttaa enemmän vakautta suuremmalla kärjen apeksietäisyydellä ja kestää suurempia kuormituksia.