Φ5.0-sarjan ulkoinen kiinnityslaite – Distaalinen sädekehys

Distal radius fractures (DRF:t) esiintyy 3 cm:n sisällä säteen distaalisesta osasta, mikä on yleisin yläraajojen murtuma vanhemmilla naisilla ja nuorilla aikuisilla miehillä.Tutkimusten mukaan DRF:t aiheuttavat 17 % kaikista murtumista ja 75 % kyynärvarren murtumista.

Tyydyttäviä tuloksia ei voida saavuttaa manipulatiivisella pienennyksellä ja kipsin kiinnittämisellä.Nämä murtumat voivat helposti muuttaa paikkaansa konservatiivisen hoidon jälkeen, ja komplikaatioita, kuten traumaattista luuniveltä ja ranteen nivelen epävakautta, voi esiintyä myöhäisessä vaiheessa.Leikkauksia tehdään distaalisten sädemurtumien hoitamiseksi, jotta potilaat voivat suorittaa riittävän määrän kivuttomia harjoituksia normaalin toiminnan palauttamiseksi ja samalla minimoiden rappeuttavien muutosten tai vamman riskiä.

DRF:ien hallinta 60-vuotiailla ja sitä vanhemmilla potilailla suoritetaan seuraavilla viidellä yleisellä tekniikalla: volaarinen lukituslevyjärjestelmä, ei-silloittava ulkoinen kiinnitys, siltaava ulkoinen fiksaatio, perkutaaninen Kirschner-langakiinnitys ja kipsikiinnitys.

Potilailla, joille tehdään DRF-leikkaus, jossa on avoin reduction ja sisäinen fiksaatio, on suurempi haavainfektion ja jännetulehduksen riski.

Ulkoiset kiinnikkeet jaetaan kahteen tyyppiin: poikittaisliitos ja ei-silloittava.Poikkinivelinen ulkoinen kiinnityslaite rajoittaa ranteen vapaata liikettä omasta konfiguraatiostaan ​​johtuen.Ei-silloittavia ulkoisia kiinnittimiä käytetään laajalti, koska ne mahdollistavat rajoitetun yhteistoiminnan.Tällaiset laitteet voivat helpottaa murtumien vähentämistä kiinnittämällä murtumafragmentit suoraan;ne mahdollistavat helpon pehmytkudosvaurioiden hallinnan eivätkä rajoita ranteen luonnollista liikettä hoitojakson aikana.Siksi ei-silloittavia ulkoisia kiinnittimiä on laajalti suositeltu DRF-hoitoon.Viime vuosikymmeninä perinteisten ulkoisten kiinnittimien (titaaniseosten) käyttö on saavuttanut suosiota niiden erinomaisen bioyhteensopivuuden, korkean mekaanisen lujuuden ja korroosionkestävyyden vuoksi.Perinteiset metallista tai titaanista valmistetut ulkoiset kiinnikkeet voivat kuitenkin aiheuttaa vakavia artefakteja tietokonetomografiassa (CT), mikä on johtanut siihen, että tutkijat etsivät uusia materiaaleja ulkoisiin kiinnittimiin.

Polyeetteriketoniin (PEEK) perustuvaa sisäistä kiinnitystä on tutkittu ja käytetty yli 10 vuotta.PEEK-laitteella on seuraavat edut verrattuna perinteiseen ortopediseen kiinnitykseen käytettyihin materiaaleihin: ei metalliallergioita, radioläpäisykyky, vähäinen magneettikuvaus (MRI) häiriö, helpompi implantin poisto, "kylmähitsaus"-ilmiön välttäminen ja paremmat mekaaniset ominaisuudet.Sillä on esimerkiksi hyvä vetolujuus, taivutuslujuus ja iskunkestävyys.

Jotkut tutkimukset ovat osoittaneet, että PEEK-kiinnittimillä on parempi lujuus, sitkeys ja jäykkyys kuin metallikiinnitysvälineillä, ja niillä on parempi väsymislujuus13.Vaikka PEEK-materiaalin kimmomoduuli on 3,0–4,0 GPa, sitä voidaan vahvistaa hiilikuidulla, ja sen kimmomoduuli voi olla lähellä aivokuoren luun kimmokerrointa (18 GPa) tai saavuttaa titaaniseoksen arvon (110 GPa) hiilikuidun pituuden ja suunnan muuttaminen.Siksi PEEK:n mekaaniset ominaisuudet ovat lähellä luun ominaisuuksia.Nykyään PEEK-pohjainen ulkoinen kiinnityslaite on suunniteltu ja otettu käyttöön klinikalla.